Mitäs

Ei se kesä oikeasti vielä kokonaan ohi ole, kirjoittaa Kaisa Haatanen. Joko on lomat lusittu? Iskikö elokuu? Onko nyt levätty ja loikoiltu? Lueskeltu ja löhötty? Vai menikö homma sittenkin suorittamis.

Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Kerttu Rissanen nähdään pian uudenlaisten haasteiden edessä, kun kaupunkielämään.

Vanhan pappilan lenkillä sijaitseva Rauhalan pappila toimi sunnuntaina ensimmäistä kertaa muistoseurojen tapahtumapaikkana.

Eppu Normaali lauloi vuonna 1982 katajaisesta kansasta ja sen itsesäälin määrästä. Laulu tuli mieleen äskettäin iltapäivälehden kannesta. Otsikossa luki ”Prinsessa Sofia säteili suomalaisessa mekossa.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että JavaScript on käytössä. Tour de France, Giro d’Italia, La Vuelta. Oudolta.

Oliver Michelsson Ortopedi Oliver Michelsson tekee Olahille hermon vapautuksen, jonka toivotaan päästävän miehen taas täysipainoiseen harjoitteluun. – Jalka on vaivannut oikeastaan jo puoli vuotta. Nyt on sopiva tauko sen hoitamiseen, vaikka sekä Finlandia Open että tiistain EM-karsinta Ranskaa vastaan jäävät väliin. Oliver Michelsson kertoo, että vaivaisenluu aiheuttaa yleensä kipua liikkuessa. Kun vaiva etenee, tulee ongelmia myös kenkien

Applen käyttämä turvasiru voi estää, ettei lukioiden käyttämä Abitti-koejärjestelmä välttämättä toimi tietokoneessa. Ennen.

IMDb-arvosana on 6,8. Mitäs, jos sanoisit kaikkeen kyllä? Illalla esitetään televisiosta aihetta käsittelevä komedia Yes Man (2008). Pankkivirkailija Carl Allen (Jim Carrey) on mies, jolle ei koskaan.

Laulajatähti Erika Vikman julkaisi tyylilleen ominaisesti näyttävän kuvan Instagramissa. Rohkeasta ja näyttävästä tyylistään.

Tyttäreltä varastettiin juuri kunnostettu pyörä. Arvasimme, että Kyrönjokeen on heitetty monta pyörää. Ukko teki.

Taas pukkaa karanteenivideota! Tällä kertaa asialla on kokoonpano nimeltä The Wheelblocks, jonka jäsenistössä onkin aika.

Eppu Normaali lauloi vuonna 1982 katajaisesta kansasta ja sen itsesäälin määrästä. Laulu tuli mieleen äskettäin iltapäivälehden kannesta. Otsikossa luki ”Prinsessa Sofia säteili suomalaisessa mekossa.

Vauvakuvaus rantautui Katja Walleniuksen mukaan Suomeen Yhdysvalloista noin kolme tai neljä vuotta sitten. Kuvauksissa mennään vauvan ehdoilla. Ruokataukoineen ja vaipanvaihtoineen kuvaukseen menee yl.

Anna Perhon kolumni: Ruoka – suomi – ruoka -sanakirja.

– Mustikka on yhtä kuin suomalaisen sielueläin, Teemu Selänteen ohella kaikkein tärkein jumala, jota kunnioitetaan pitkissä.

Aurinkoinen ilta ja uniikki tunnelma vetivät väkeä kesätorille. Ossi Nyström Tämän vuoden ensimmäinen ja ainoa Leinmäen.

Kokenut yleisurheiluvalmentaja kritisoi Suomen olympiakomiteaa HS:n haastattelussa. Suomen olympiakomitean toimitusjohtaja.

Eppu Normaali lauloi vuonna 1982 katajaisen kansan itsesäälin määrästä. Laulu tuli mieleen äskettäin iltapäivälehden kannesta.

Tanja Huusko Palveluseteli tuo tukea ja hoivaa kotiin – Tanja Huusko-Kainulainen auttaa etupäässä ikäihmisiä työssään Ylä-Savon soten hyväksymänä yksityisenä palveluidentuottajana Haluaisitko lukea jutun? Tilaaja saa enemmän. Tilaa Iisalmen Sanomat VerkkoPlus 4 kk vain 7,90 e/kk. Tanja Helena Huusko, elinkeinonharjoittaja (2/2012) Lähde: Kaupparekisteri. Muita saman alan yrityksi. CrossFit Siilinjärven urheilijat menestyivät hienosti Imatralla 20.-22.7. järjestetyissä Karjalan Kovin -kisoissa.

Twitter ryhtyi merkitsemään valtiollisessa ohjauksessa toimivia käyttäjiä. Venäjän äänitorvi ärtyi, mutta amerikkalaisella.

Persoonallisia koiria kuvataan Instagramiin spontaanisti ja juustolla houkutellen. Elina Nieminen ottaa.

Huippuvuoret Lennot Manifest Sarja 8.2.2019  · I had the opportunity to cover the red carpet for Paley Center’s Manifest cast screening and discussion. Josh Dallas (Ben), Melissa Roxburgh (Michaela), J.R. Ramirez (Jared) and series creator. KesäAle – TV-sarja boksit; ALE. KesäAle – TV-sarjat; UUSI. TV-sarjat 3 kpl 20€ tai 5 kpl 30. "Manifest" Episode #2.2 tekstitykset – Manifest.S02E02.Grounded.1080p.AMZN.WEBRip.DDP5.1.x264-AJP69

Jakso jaksolta viihdeohjelman tuomarit vakuuttaneen Sanna Solanterän alkukesä oli hiljainen, mutta nyt on keikkarintamallakin.